maanantai 2. kesäkuuta 2014

Töitä kesäloman takia?

Koulujen päättäjäisviikonloppu on kruunannut kuluneen lukuvuoden opiskelijoiden osalta. Myös monen opettajan edessä oleva elämä näyttää aurinkoiselta, kun se niin monen työssäkäyvän tavoin jaksottuu kesälomien mukaan.

Toisinaan tuntuu siltä kuin oppilaitoksissa tehtäisi töitä, jotta päästään kesälaitumille. Opettajuutta voidaan tarkastella sykleissä, jolloin opettajan ura jaetaan eri vaiheisiin (Huberman 1992, 127). Aloitteleva opettaja viettää ensimmäiset vuodet hakien toimintamalleja ja omaa opettajuuttaan. Tässä vaiheessa usein työssä jaksamista kiihdyttää mm. opettajuutta kehittävän palautteen muodossa saatava palkinto. Palaute voi tulla esimerkiksi opiskelijoilta, kollegoilta tai esimieheltä.


Sain opiskelijoiltani taannoin sydämellisen palkinnon, joka sai paitsi hymyn korviin, myös pohtimaan motivaatiota ja sen vaikutusta oppimiseen.


Kun motivaatio toteuttaa asetetut tavoitteet lähtee yksilön omista tarkoitusperistä, motivaatio työskennellä päämäärien saavuttamiseksi on kaikkein vahvin (Lehtinen, Kuusinen & Vauras. Kasvatuspsykologia, 2007).

Opettajan työmotivaation lähteillä on vaikutusta myös siihen, millä tavalla opiskelijoita motivoidaan itseohjautuvaan oppimiseen. Jotta vastauksilla on merkitystä, tulee kiinnostavan kysymyksen olla esitetty. Kysyjän täytyy olla opiskelija itse. Opettaja on motivoiva esimerkiksi silloin, kun hän saa toiminnallaan opiskelijan kysymään itseltään kysymyksiä, sekä tarkastelemaan saatavilla olevia vastauksia kriittisesti niitä soveltaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti