Suomen suurimpiin lukeutuva julkishallinnolle ja yksityiselle sektorille koulutus- ja valmennuspalveluita tuottava yritys kutsui työhaastatteluun etsiessään uusia opettajia verkostoonsa.
Sain eilen osallistua mielenkiintoiseen ja perinpohjaiseen ryhmähaastatteluun. Ryhmä koostui eri alojen opettajista ja professoreista, jotka etsivät osa-aikaista opetustyötä tai muutosta vakituiseen työnkuvaan. Viidentoista opetusvuoden jälkeen on ymmärrettävää, että taitojaan tuoreuttamaan pyrkivä peruskoulun opettaja tahtoo ohjata aikuisia, erään esimerkin mainitakseni. Minä - tunnettua sanapartta lainatakseni - lähdin prosessiin mukaan pitääkseni oven avoimena uusille haasteille.
Rekrytointialan ammattilaisten työhönottoprosessissa näkyy oikeiden työntekijöiden valinnan onnistumisen arvostus. Iltapäivän aikana luodattiin ryhmätoimintataitoja, esiintymisvalmiutta, opetusmetodeja, sekä yllätettiin haastateltavat henkilökohtaisillakin kysymyksillä, jotka esitettiin avoimesti. Tilannetta eteenpäin vievä taito reagoida yllättäviin tapahtumiin onkin olennainen kyky ihmisten ohjaajalle.
Tapaamani filosofian professori korosti opettajan läsnäolevuuden tärkeyttä. Olen samaa mieltä. Vaikka puhuisit omista vahvuuksistasi, kuten työhaastattelutilanteessa, luo kuulijalle tunne että teet sen hänen mielenkiintonsa kohteiden ehdoilla. Osaamisesi on salaisuus, ellet osaa tuoda sitä esiin hyväksyttävällä ja vastaanotettavalla tavalla. Jokainen ihminen on oman itsensä myyjä, ja se miten hyvin saa itsensä kaupan, on suorassa suhteessa siihen miten helposti ja millä hinnalla edustettu asia ostetaan. Tätä karrikoidusti esitettyä kaupallista aspektia ei opettaja aina ajattele.
Läsnäolo on tilannetajua, aktiivista kuuntelemista ja itsensä "likoon laittamista". Paitsi opettaja tai hyvä muun työn tekijä, myös miellyttävä seuraihminen kyselee ja tulkitsee, sekä huomaavaisesti huolehtii toisten ihmisten mukavuudesta.
Eilen kuulemieni useiden opettajien tyylit ja tavat esiintyä olivat ilahduttavan erilaisia. Tämä näkyi vallan käytössä, kuulijan huomioinnissa, habituksessa, sekä esiintymisen kiinnostavaksi maustamisessa. Kaikki olivat kuitenkin työstään varmasti hyvin suoriutuvia. Kun arvot tasapuolisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja eettisyydestä ovat opettajalla sisäistetyt, tavat opetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi voivat olla moninaiset.
Suosittelen lämpimästi vastaaviin tilaisuuksiin hakeutumista. Onnistunut rekrytointitilanne on informatiivinen, vastavuoroinen ja jättää hyvän mielen molemmille osapuolille. Haastavuudestaan huolimatta haastattelijat loivat turvallisen ja kannustavan ilmapiirin. Työhaastattelu- ja esiintymisjännitystä poteville etenkin vieteriä venyttävät tilanteet ovat varteenotettavia kehittymisen paikkoja. Esiintymistaito kehittyy esiintymällä ja myös itseluottamus kasvaa itsensä ylittämällä. Toimivat viestintätaidot ovat suurta valuuttaa niin työmarkkinoilla kuin henkilökohtaisessa elämässäkin. Niiden jatkuvaan kehittämiseen kannattaa kiinnittää huomiota.
Hei Mirita, Mitä sinulle kuuluu? Et ole nyt syksyllä kirjoittanut blogia.
VastaaPoistaHei, Pahoittelut tauosta blogini päivityksessä. Olen työskennellyt verkostojen selvitysprojektin (OPS 3.3), opetusten seurannan ja muiden opintojen kimpussa. Nyt on blogi jälleen aktivoitu pitkän "kesäloman" jälkeen!
VastaaPoista