maanantai 26. tammikuuta 2015

Opettajan nuorennusleikkaus 2: kotitehtävän palautus videolla YouTuben kautta

Nykyään ihminen esiintyy opiskelu-, työ- ja siviilielämässään enemmän kuin milloinkaan ennen. Sosiaalisen median sisällön tuottajana ihminen esiintyy yleisölle sekä kirjallisesti että kasvotusten. Suurin osa ihmisistä jännittää esiintymistä, mikä on varsin luonnollista. Nuorista alle 24-vuotiaista jopa puolet ovat kertoneet tuntevansa esiintymispelkoa (Suomen Lääkärilehti 2006, 44/2006 vsk 61). 

Kasvatuksen ja koulutuksen tarkoitus on ohjata yksilöä oikealla tavalla oikeassa kehityksen vaiheessa, jotta hänestä kehittyy kykyjensä ja persoonansa mukainen yhteiskunnassa optimaalisesti toimeentuleva ihminen. Koen että esiintymistilanteisiin valmentautuminen on hyvä sisällyttää osaksi opetusta. Erääksi keinoksi valitsin tehtävänantoon vastaamisen suullisesti.  Opiskelijat videoivat vastauksensa puhelimella tai tietokoneella ja latasivat klipin YouTubeen (video piilotettu, eli ei julkinen). Sain kunkin opiskelijan videosta linkin sähköpostiini ja katsoin vastaukset. Palautteen opiskelijat saivat halutessaan suullisesti tai sähköpostitse.

Suosittelen!

Linkki YouTube-videon tekoon: https://www.youtube.com/watch?v=tLxTQcnBmjw

1 kommentti:

  1. Videot, äänitiedostot ym ovat erinomaisia tapoja myös oppimistehtävissä. Joinakin vuosina omat oiskelijat ovat kovasti innostuneet esimerkiksi äänitiedostoista.

    VastaaPoista