torstai 23. huhtikuuta 2015

Äänenkäyttö- ja vuorovaikutustaidot parantavat terveyttä, tyytyväisyyttä ja ammattitaitoa

Äänen kantokykyä, resonointia ja ilmentävyyttä on mahdollista kehittää. Äänielimistön jännityksistä vapaa ja teknisesti oikein tuotettu terve ääni kestää väsymättä jatkuvaakin puhumista. Terveet elämäntavat, kuten riittävä unen, ravinnon ja liikunnan määrä, parantavat äänen käyttökapasiteettia. Opi hengittämään oikein, venyttele ja harjoita ääntäsi 5 minuuttia päivässä.

Pohdimme HAAGA-HELIA Ammatillisen opettajakorkeakoulun yliopettaja Päivi Aarrenniemi-Jokipelllon kanssa opettajien puheilmaisuosaamisen tärkeyttä. Opettajan ääni usein ylikuormittuu työympäristön meluisuuden, ilmanlaadun ja työn ääntä rasittavan organisoinnin vuoksi. Ryhmäkoot saattavat olla suuria huoneen akustiikan tai äänentoiston vastaamatta kuitenkaan äänen kantavuutta parantavia vaatimuksia. Opettajan väsynyt ääni rajoittaa opiskelijoiden kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta, sillä äänen ilmaisukyky, opettajan jaksaminen ja työtyytyväsiyys kärsii. Opiskelijoiden on vaikea tulkita viestiä, mikä syö resursseja asian oppimisesta sekä alentaa oppimismotivaatiota.

Irma Ilomäki on väitöskirjassaan Opettajien ääneen liittyvä työhyvinvointi ja äänikoulutuksen vaikutukset (2008) tutkinut opettajan äänenkäyttöä terveydellisestä näkökulmasta: työympäristön ja -ergonomian lisäksi opettajan tulisi tunnistaa äänensä rajat ja huoltaa ääntään aktiivisesti esimerkiksi järjestämällä äänen lepohetkiä keskelle työpäivää.

Työn täyteisessä opetuspäivässä lepohetkiä on kuitenkin hankala löytää. Usein taukojenkin aikana ääntä käytetään työtä tukevaan vuorovaikutukseen kollegoiden kesken, välituntivalvonnan työkaluna tai vaikuttamiseen opettajien infotilaisuuksissa

Kehotankin opettajia, kuten kaikkia puhetyöläisiä, aktiivisesti huoltamaan ääntään. Puheilmaisutaitojen parantaminen tukee paitsi terveyttä, myös kokemusta työn mielekkyydestä; hyvin voiva, vivahteikas ääni sekä energian kera kohdennettu ja tarkoituksenmukaiseksi mietitty sanoma luo vastavuoroisen oppimisympäristön. Aktiivinen viestin lähettäjä aktivoi kuulijoistaan viriilejä osallistujia. Puheilmaisutaitojen vahvistuminen parantaa opettajan omaa viestijäkuvaa. Vahva viestijä osaa, pystyy ja onnistuu haastavissakin tilanteissa.

Lisää hengityksestä, rentoutumisesta ja äänenkäytöstä löydät esimerkiksi:
Nuorisoseurat
Otavan opisto 
Mielenkieli